Päivän pääateria, näin alkajaisiksi... Paistettua (säilyke)lohta ja sipulia plus riisi-kauraseosta.
Lisänä perussalaattia ja höyrytettyjä papuja ja porkkanaa. Ihan perussysteemiä siis.
Ja kyllä, olen sika - otin vielä lisääkin tuota riisi-lohisysteemiä :(
En ole taaskaan kirjoittanut pariin päivään. On ollut väsynyt olo... Olen väsynyt kaikkeen. Itseeni kai enemmän kuin mihinkään muuhun, mutta yleisestikin mikään ei oikein innosta.
Juoksemassa olin tänään - vaikka ei kyllä millään olisi jaksanut lähteä. Väkisin revin sen 5 km - aika oli 31.50 mikä on ihan hyvä, tosin ei yhtä hyvä kuin keskiviikkona juostu ennätys 31.25... Toisaalta maastokin oli eri, ja samoin jalkojen kunto. Kauhea tunne kun tänään viimeisessä jyrkässä alamäessä etureidet olivat kuin lyijyinen kramppaava massa. Pelkäsin että polvet menevät lukkoon tai pettävät tai jotain muuta. Sykekin oli taas mitä sattuu, tosin kävellen lämmitellessä se ei tahtonut ensin millään nousta kunnolla. En tiedä mikä on. Kävellessä vähän itketti, mutta sain pidätetyksi. Jotenkin syksyllä tulee aina välähdyksinä mieleen osastoaika - ehkä siksi että syksyähän se oli kun sinne päädyin.
Olen lueskellut viime päivinä aika paljon syömishäiriöisten blogeja. Häpeän omaa itsekurin puutettani, vaikka tietysti tiedän että sairaudesta on kysymys. Silti vain edelleen mielessäni syömättömyys on todellista vahvuutta, todellista itsensä voittamista - ja mitä alemmas paino laskee, sen turvallisempi on oloni. Nyt se ei ole turvallista nähnytkään.
Kylkiluut erottuvat peilissä pitkästä aikaa. Eivät kaikki, eivätkä huippuselvästi, mutta ne erottuvat. Se on pääasia. Ja tuntuu kuin kasvoni olisivat kaventuneet... tosin saatan vain kuvitella tuon jälkimmäisen. Pallonaama olen, aina ja ikuisesti -_-
Sairaanhoitaja oli keskiviikkona ylpeä edistymisestäni. Liikuntani järkevyydestä, syömiseni järkevyydestä. Pian kai sitten terapiani voidaan lopettaa, mitä ilmeisimmin olen jo lähes parantunut. Eihän sillä ole mitään väliä miltä tuntuu.
Huomenna salille, ja vaa'alle. Kotivaa'alla käyn tietysti joka päivä useamman kerran, vaikka se rikki onkin. Ainakin voin seurata mihin SUUNTAAN paino menee. Aina ja ikuisesti menee - eikä koskaan pysähdy. Sellaista ei vain tapahdu... ei tässä elämässä.
4 kommenttia:
Toivottavasti mieli on jo parempi. Syksy on muutenkin aika synkkää aikaa, on pimeää ja märkää ja kylmää.. ei se ole ihmekään että tunteet mylläävät, jos muutenkin syksyyn liittyy ikäviä muistoja. Muistot ovat onneksi mennyttä elämää, nyt on nyt ja tulevaisuus vielä ihan avoin. Sen voi tehdä sellaiseksi kuin itse haluaa! Tsemppihalit! :)
Kiitos, halit itsellesi myös...
En ole varma ovatko osastomuistot välttämättä huonoja sinänsä, huomaan usein kaipaavani sitä miten helppoa ja säädeltyä elämä siellä oli. Olihan se siis tietysti yhtä helvettiä, kun pois ei päässyt aluksi ollenkaan - mutta eipä toisaalta tarvinnut olla vastuussa mistään, kaikkein vähiten itsestään. Juuri nyt se on enemmän kuin houkutteleva ajatus!
Joka tapauksessa, tämäniltainen juoksuhölkkälenkki sai auringon paistamaan taas (ainakin väliaikaisesti). Huomenna on uusi viikko, ja tämänpäiväinen paskasyöminenkin ehkä palaa taas normaaliladuille.
Niinpä, kun ulkoiset seikat on kunnossa niin ihmisen kuuluu pärjätä omillaan? kökkö systeemi! Ymmärrän toki miltä tuntuu kun lukee sh blogeja, mutta kolikolla on aina ns. kääntöpuoli. Itse toivoisin että voisin antaa vapaasti vain mennä - toisinaan onnistunkin mutta sitten taas se sairasääni päänsisällä palaa ja kaikki se "vapaus" muuttuukin rangaistuksisksi ja pakoksi. Päivä kerralaan niin kyllä se siitä ♥
ps. mäkin käyn kotona vaa'alla joskus montakin kertaa päivässä vaikka tiedän ettei siinä kauheasti ole järkeä...
pps. kelpaisi kyllä tuo salaatti!
Tuo vaakajuttu on kyllä jännä. En tiedä mikä oma kokemuksesi on, mutta itselle painon tarkka tietäminen hetkittäin on oikeastaan turvallisuuskysymys. Joskus on tietenkin kaameaa kun paino nousee (vaikka vain hetkellisesti) ja silloin ehkä toivoo ettei tietäisi. Mutta kyllä se kuitenkin on parempi että tietää. En halua ainakaan hylätä vaakaa pitkäksi aikaa ja sitten eräänä päivänä huomata että olen VAHINGOSSA lihonut 10 kg O_O Jos lihon, haluan olla koko ajan siitä tietoinen! (Mahdoinkohan nyt selittää järkevästi... toivottavasti sait selvää!)
Kiitos paljon kommentistasi <3 On ihana kuulla ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Ja oikeassa olet - todella kökkö systeemi! Täytyy olla periaatteessa todella vakavasti ja näkyvästi sairas, että ymmärretään jonkin olevan pielessä. Mur >.<
Lähetä kommentti