Ihan ensin mainittakoon, että Tiialla on arvonta ^_^ Toki aion itse voittaa palkintona olevan lahjakortin, mutta teoriassahan kaikilla on mahdollisuus, joten jos joku tätä lukee niin sinne!
Eilisen kalorit jäivät alle kulutuksen. No, melkein 2200 silti, mutta onhan se jo parannusta. Liikuntaa tuli kuitenkin ihan hyvin (kokonaiskulutus oli ehkä 2500-2700 välissä). Tämän päivän saldo on syömisten osalta n.1500 kcal - siis tähän mennessä. Varmasti syön vielä ainakin rahkaa vähän myöhemmin.
Tänään oli juoksupäivä, ja viiden kilometrin tavoite lähestyy... Sitä ennen torstain treenin osana olisi tarkoitus juosta se rata-Cooper, koska viimeviikkoinen pururataversio ei tosiaankaan ole pätevä (ne mäet, ne mäet). 2170 metriä meni silloin, varmaankin joku 2300 on mahdollinen nyt jos vain jalat pelaavat. Akilles on ärhennellyt aika lailla tänään O_O Tosin juostessa se ei oikeastaan sattunut ollenkaan, mikä on outo juttu.
Fysioterapia oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Puhuttiin paljon kaikenlaista, painorajoista ja liikunnasta lähinnä. Jaana heitti ilmaan ajatuksen että alarajan lisäksi painolleni voitaisiin laittaa myös yläraja, koska syömiseni lähtee helposti molempiin suuntiin käsistä. Tuosta vähän hermostuin ja ahdistuin - mahtoiko Jaana jo nyt katsoa että painoa on tullut liian paljon lisää? Kuulemma ei, mutta en usko tuohon. Tiedän kyllä itse että makkaravarasto on suurentunut vyötäröllä, koska entiset vaatteet eivät mahdu enää päälle. Reisissä lihakset selittävät osittain muutosta, samoin hartioissa ja yläselässä, mutta keskivartalo on toinen juttu. Pitää katsoa jos syömisen vähentäminen auttaa asiaa...
Niin, se tämänpäiväinen juoksu: 26 minuuttia yhtäjaksoisesti. Pisin tähän saakka, ja varmasti olisin voinut jatkaa ainakin sen neljä minuuttia vielä - loppumatka kun olisi ollut tasamaata. Ensi tiistaina sitten tosiaan se 5 km. En kyllä pääse sitä puoleen tuntiin, mutta ehkä jonain päivänä...
Oli kyllä upeaa juosta sateessa :) Ilma oli niin happirikas, ja nyt ei tosiaan ollut kesän hellehuippuja ikävä!
Nyt pitää varmaan ryhtyä hommiin - yksi synttärikortti on piirrettävä huomista varten ja lisäksi leivottava kauralastuja. Kun vain saisi oikean vaihteen päälle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti