Sykerajat on tehty rikottaviksi ^_^

keskiviikkona, elokuuta 25, 2010

One party down, one to go

Isän 65-vuotissynttärit menivät kivasti... nyt sitten odottelemaan lauantaita ja siskon nelikymppisiä. Sinne ei onneksi tarvitse leipoa kakkua ;) Isän kakun tein, ja se kieltämättä onnistui. Voin avoimesti todeta näin, koska jopa veli (joka ei pahemmin kakuista välitä) kehui makua ihan oma-aloitteisesti. 






Paras kommentti tuli siskon nuorimmalta pojalta (15v) - luuli että kakku oli leipomosta ostettu :D Kannatti vääntää niitä sokerimassaruusuja iltamyöhällä...


En edes aiemmin muistanut että olin tänään salillakin. Piti mennä pyörällä, mutta kun astuin alaovesta ulos, oli alkanut sataa. Menin siis muulla kyydillä, harmissani. En taida päästä pyöräilemään tällä viikolla ollenkaan - huomenna on juoksupäivä ja lisäksi sali, perjantaina se pakollinen viikkolepo, lauantaina taas sali ja sunnuntaina juoksua ja sali. Eli maanantaina aikaisintaan sitten. Blaah :P


Joka tapauksessa, päivän treeni: crossailua 50 minuuttia ja päälle noin kolmen vartin ala- ja keskivartaloharjoitus. Akilles ei ole oikein tehnyt yhteistyötä... onneksi se sattuu periaatteessa vain kun kävelen. Eli juoksukin sujuu, ja sali nyt menee kipeilläkin jaloilla. 
Sain lisäiltyä painoja muutamassakin liikkeessä, mistä olin tyytyväinen. Ja luulen että sykkeen suhteen on tapahtumassa kehitystä - ei ollut edes kovin vaikeata pitää sitä 140-150 välillä crossatessa, vaikka tahti oli esim. viime viikon ns. matalatehoisia reippaampi. Ehkä se maltillisuus oikeasti tuottaa tulosta ja joskus vielä juoksenkin jonkun matkaa alle 150 sykkeellä...


Lisäksi tein pikaiset vatsalihakset isän luona kun ei ollut vieraita odottaessa muutakaan tekemistä. Perusrutistuksia jalat sängyn laidalla, vinot samassa asennossa ja lisäksi jalat kohti kattoa lantionnostoja. Pari minilankkuakin tein, mutta salilla tehty 6-minuuttinen kyllä pesee nuo 40 sekunnin rupeamat ;) 


Syöminen on mennyt ihmeen hyvin, ottaen huomioon yllämainitun kakun sekä siskon tuomat pikkulihapasteijat.
  • Päivällä salin jälkeen söin proteiinipatukan.
  • Ruoaksi kasa salaattia, jauhelihakeittoa lautasellinen ja ruisleipäviipale.
  • Välipalana täytekakun kuorrutusjämiä (n.75-100 kcal edestä, luulisin).
  • Iltapäiväkahvin kanssa purkillinen rahkaa johon sotkettuna pari teelusikallista sitruunatahnaa ja pieni banaani viipaleina.
  • Synttärikahvituksen yhteydessä normipala sitä kakkua (veikkaus n.350 kcal) sekä yksi pasteija (160kcal).
  • Vieraiden lähdettyä viipale ruisleipää 17% juustolla ja yksi tomaatti.
Eli ilman kakkua ja pasteijaa ei olisi ollenkaan huono saldo. Tähän mennessä kaloreita 1650, salilla kulutin mittarin mukaan 669. Nälkä kyllä on vähäsen, joten varmaan rahkapurkki ja joku hedelmä tulee syötyä vielä tänään, ja ehkä jotain kurkkua tms.

Paino oli tullut vähän alaspäin, jos vaakaani nyt voi luottaa. Ainakin naaman turvotus on laskenut, ja farkutkaan eivät kiristäneet yhtä paljon vyötäröstä kuin viime päivinä. Onhan sekin alku. 

Ei kommentteja: